maanantai 29. kesäkuuta 2009

leikkijätskiä ja kestohedelmäpusseja

Jotakin uutta leikkiherkkua sain myös ideoitua. Ja kun aloitin, näitä syntyikin sitten parikymmentä! (Kuvassa vain edustusjoukko eri mauista.) Mehujääpuikkoja ja aiemmin ideoituja suklaajätskipuikkoja. Pääsivätpä herneetkin poseeraamaan uudelleen.

Ihan aikuisten oikeaan käyttöön ompelin vanhoista verhoista kestohedelmäpusseja. Tietämättömällä valaistuksen sana; näissä voi punnita hedelmiä kaupassa eikä tarvitse kantaa enää kotiin ylimääräisiä muovipusseja. Kaupan kassat poikkeuksetta ottavat nämä pussukat hedelmineen hyväntuulisesti vastaan.

Erotuksena aiempiin ommeltuihin satseihin näissä uutena innovaationa neppikiinnitys ja pul-palanen pienentämässä suuaukkoja ja paikkana, johon voi tarvittaessa hintalapun kiinnittää. Toimivat hyvin käytössä ja ovat ilo silmälle! Ja kun alkuun pääsin, näitä syntyi sekä omaan että muutaman ystävän ilahduttamiseen.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun poikkesit!
Aiotko kokeilla itse tehdä jotakin samantapaista vai oletko kenties jo tehnytkin? Linkkivinkki, kiitos.