maanantai 29. heinäkuuta 2013

henkiin heräämisen aika

Blogini on ollut tauolla puolitoista vuotta. Nyt tuli tarvetta päivittää sitä. Olkoon tämä julkinen nettipäiväkirjani henkiin heräämisen motivoinnin ylläpitäjänä.

Tavoitteenani on tälle vuodelle ollut kroppa ja koti kuntoon 2013. Alku on sujunut todella huonosti molempien suhteen. 1.8. aloitan uudelleen, molemmat. Sitä ennen pesen reissupyykit ja puran lomanaikana tullutta spostia.  Vielä kaksi päivää ja uusi arki koittaa.

Roinanraivaus pääsee hyvin alkuun huomenna, kun ystäväni tyttärensä kanssa tulee noutamaan meillä pieneksi jääneitä vaatteita.

Homma täytyy ajatella ja tehdä kuin käsityöt konsanaan. Pisto kerrallaan. Mitä pienempiä pistoja, sitä kauniinmpia työn jälki :) . Pieniä aikaaansaannoksia. toden totta.


lauantai 14. tammikuuta 2012

pitsihuivit

Joulun aikaan tuli myös neulottua useampi pitsihuivi. Iltapiemeässä otetut kuvat ennen huivien eteenpäivin siirtymistä. Yhdestä huivista unohtui kuvauskin kokonaan, mutta oli ilmisen mieleinen kälylleni :) . Kuvassa huivit on pongotettuna olohuoneen mattoon :D .

Toinen tällä Revontuli-huivin mallilla ja toinen on lumi-huivi.




perjantai 23. joulukuuta 2011

Veljentyttöjen ja kummitytön peitot

Edelliseen postaukseen ei jostakin syystä mahtunut enempää kuvia. Liitän kummitytön ja veljen tyttöjen peittojen kuvat tähän kohtaan. Ne ovat kaikki pinkin-vaaleanpunaisia äidin toivomuksen mukaan.


Peittojen tausta on ruudullista froteeta. peittoa voi käyttää kumpipuoli päällä hyvänsä.

Viimeisin peitto on kummitytölle tehty. Sen taustana on pemoista valkoista fleeceä. Kuvista näkee, että ne on otettu iltasella juri ennen pakettiin pistämistä. Joskus toisten sitten päivänvalokuvia....

Ihaninta oli suunnittelu ja valmiin peiton katseleminen ja omien kangasvarantojen muuttuminen "käyttöesineiksi". Toisen roinasta voi tulla toisen aarre :) . Matkanvarrella oli pienia mutkia matkassa, mutta näköjeen tehdessä oppii kikan, jos toisenkin.

joulun käsityöpuuhia



Tänä vuonna sukulaislapset saavat lahjaksi itsetehtyjä viritelmiä. Siskon pojille ja veljen tytöille tilkkupeitot, samoin omalla kummitytölle. Pikkupojille juniorikokoiset, isoille tytöille isojen sänkyjen peitot, vauvasiskolle vauvakokoinen (kuva unohtui...) ja kummitytölle torkkupeittokokoinen. Huh!



Toiselle pojalle olin luvannut keltaisen tähden, niinpä taustapuolella on tähtiä etukirjaimen kera. Toisen pojan peitossa on vaal.pun sydämiä etukirjaimen kera. Siskoni koodannut pojille omat värit - toisen peitto on siksi vihreäsävyinen, toinen sinisävyisempi.

keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

Revontuli-huivi mummulle


Pitkästä aikaa tein jotakin kuvaamisen arvoista! Löysin ihanan langan ja päätin opetella pitsihuivin kutomista. Niin, minä kudon puikoillakin, mutta koetan aina silloin tällöin puhua myös neulomisesta, vaikkei se minun suuhuni oikein istukaan. Lanka oli siis tätä ihanuutta Tampereen Lankaidea-kaupasta poiketessa löydettyä.

Tämä huivi oli mielestä ihan äidilleni kuuluvan värinen ja annoinkin sen hänelle nimipäivälahjaksi. Kuvan unohdin itse ottaa, mutta onneksi äiti otti ja lähetti sähköpostissa.
Otsikon selvennys: Sanon lasten tapaan äitini nykyään mummuksi, vaikkei hän minun mummuni olekaan.

keskiviikko 6. tammikuuta 2010

joululämpöistä ja saltkråkan-sukat

Laitan nyt joulunjälkeen näytille näitä lahjaneuloksia. Kun viimein opin tekemään tällaisen, niin sitten näitä sai eri väreissä joululahjoiksi useampi ihminen :) . teinköhän näitä kahdeksan? 2 per väri, kun kolmesta kerästä syntyi aina kaksi huivia:). Ohje oli englannin kielinen täältä: http://www.yarnballboogie.com/?p=139. Aiemmin olin saanut vaihdossa itsellni nettiystäväni tekemän kaulurin ja sitä tutkimalla ja nettiohjetta tavaamalla sain ensimmäisen aikaiseksi ja sitä myötä sitten valmiin huivin perusteella seuraavat.

Kaulurineulomusten rohkaisema päätin käyttää ihanan pehmoiset Novita Luxus Wind -langat ja neuloin niistä elämäni ensimmäiset kuvioneulesukat: saltkråkanit. Alun yrityksen ja erhdyksen jälkeen opin mallin ja ohjeen ja toinen sukka suijui jo paremmin. Ohjeen löysin täältä: http://www.ullaneule.net/0308/ohjeet_saltkrakan.html . Tuli niin ihanat, että pohdin, missä raaskin käyttää etteivät vaan kulu...

sunnuntai 13. joulukuuta 2009

jouluruokaa ja ruisleipää

Voi että miten kauan onkaan siitä, kun viimeksi päivitin blogia?! Sen jälkeen on valmistunut puuroa, jossa kanelisokeria päällä, ranskalaisia ja nakkeja, kurkun ja tomaatisiivuja ja nyt näitä jouluherkkuja, joita nyt viimein sain kuvatuksikin.

Jouluntuoksua olkaa hyvä:

Vaalean paahtoleivän rinnalle teki mieleni tehdä jotakin terveellistä, ruisvuokaleipä oli omiaan suolaiseksi herkuksi. Laitoin kuvaan myös tuon paistetun kanamunan ja juustonsiivun palanpainikkeeksi, kun ei ole tainnut tulla niitäkään blogattua...